Matkamme saariston suurimmaksi sähkö- ja LVI-toimijaksi

Tutustu Strandellin Sähkö Oy:n tarinaan pähkinänkuoressa

Strandellin Sähkö Oy:n juuret ulottuvat aina vuoteen 1950, jolloin Harry Strandell perusti oman sähköasennusfirman. Alussa yrityksen ”pääkonttori” sijaitsi melko vaatimattomasti kotitalon viereisessä kanalassa, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin liiketoiminta siirtyi uuden, vasta rakennetun kotitalon kellariin. Talvisin työskenneltiin sisätiloissa asennustöitä tehden ja kesäisin ulkona sähkölinjoja vetäen.

Kellarissa Harry pyöritti niin varastoa, toimistoa kuin työpajaakin muutaman vuosikymmenen ajan. Harryn pojat Tommy ja Kim muistelevat huvittuneina kellarin jokaisen neliösentin olleen täynnä tavaraa, ja pikkupojalle jännittävänä ja kiehtovana tavarataivaana näyttäytynyt kellari onkin varmaan ollut osasyynä siihen, että pojat ovat myöhemmin solahtaneet luontevasti osaksi isänsä yritystä.

Liiketoiminta lähtee kehittymään

1960-luvulla Tommy liittyi mukaan yritystoimintaan. ”Isä ja yritys olivat ammattikouluni”, Tommy kertoo. ”Alalla vaaditut sertifikaatit ja pätevyydet suoritin myöhemmin sitten, kun niitä tarvittiin.” Töitä riitti, ja 1970-luvulla yrityksen palkkalistoilla oli jo 15-16 työntekijää; Harry Strandell olikin tuon ajan mittapuulla merkittävä työnantaja. 70- luvulla erityisesti lämminilmakuivurit työllistivät yritystä, ja 80-luvulle siirryttäessä palveluvalikoimaa laajennettiin kattamaan myös LVI-asennukset sekä sähkö- ja LVI-suunnittelu. Myös hyvin palvellut kellari sai jäädä 80-luvulla, kun liiketoiminta kasvoi ja alkoi muotoutua nykyiseen malliinsa. Samoihin aikoihin Harryn toinen poika Kim liittyi mukaan yritystoimintaan vastavalmistuneena teknikkona ja yritys siirtyi toimimaan upouuteen liiketilaan. Liiketoiminta kukoisti.

Tervaskanto eläköityy – sukupolvenvaihdos laajentaa palveluita

Vuonna 1987 Strandellin Sähkö Oy:n alkuvoima Harry siirtyi hyvin ansaitulle eläkkeelle.Yrityksen sukupolvenvaihdos sujui luonnollisesti – olivathan Tommy ja Kim olleet mukana yrityksen pyörittämisessä jo vuosia. ”En ole koskaan tosissani edes miettinyt mitään muuta ammattia kuin tämä”, Tommy tiivistää.

Veljesten ottaessa ohjat, yrityksen kehitys kiihtyi ja palvelut laajenivat; mukaan tulivat mm. lämpöpumput sekä LVI-tarvikkeet. 1987/1988 Strandellin Sähkön myymälä aloitti toimintansa. 80-luvun lopulla yritys otti käyttöönsä myös ATK-järjestelmän mm. laskutukseen ja suunnitteluun; Strandellin Sähkö Oy oli asiassa todellinen edelläkävijä, sillä tuohon aikaan edes pankilla ollut vielä tietokoneita käytössään. 

Strandellin Sähkö Oy on ja pysyy

Strandellin Sähkö Oy on hieno tarina paikallisesta yrittäjyydestä ja perheen yhteisestä uravalinnasta. Toiminnan yhä kasvaessa vuosien mittaan, laajennettiin yrityksen liiketiloja vuonna 2008 1000 neliömetriin. Strandellin Sähkö Oy:n toimistossa puhelimet soivat, asiakastapaamiset seuraavat toisiaan ja vierailijoita käy tuon tuostakin erilaisilla asioilla. Uskomaton matka vanhassa kanalassa toimineesta, yhden miehen yrityksestä saariston suurimmaksi sähkö- ja LVI-toimijaksi näyttääkin jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.

Haluaisitko kuulla toiminnastamme tarkemmin? Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää!

Yrityksellämme on AA-luottoluokitus

Kiinnostuitko palveluistamme? Ota yhteyttä!

Mikäli kiinnostuit palveluistamme ja haluaisit kuulla lisää tai pyytää tarjouksen, ota meihin yhteyttä. Voit myös tiedustella myymälämme tuotevalikoimaa lomakkeen avulla. Palaamme asiaan mahdollisimman pian!

Sähköpostitse
Tekstiviestitse
Rekisteriseloste
EU:n yleinen tietosuoja-asetus (2016/679), 13 ja 14 artiklat
Rekisterin nimi: Asiakasrekisteri

Rekisterinpitäjä:

Y-tunnus: 0529949-4

Osoite: Mestarintie 2, 25700 Kemiö

Puhelinnumero ja sähköposti: 02-427080 mail@strandell.fi

Rekisterinpitäjän edustaja:

Nimi: Jonathan Röblom

Osoite: Mestarintie 2, 25700 Kemiö

Puhelinnumero ja sähköposti: 0400 907 726 jonathan.roblom@strandell.fi

STRANDELLIN SÄHKÖ OY   |   Mestarintie 2, 25700 KEMIÖ   |   02 427 080   |   etunimi.sukunimi@strandell.fi